torstai 16. helmikuuta 2012

Briossi

Viimeisen parin vuosikymmenen aikana raakapakastepulla on valloittanut Suomen. Ensin menivät huoltoasemat, sitten kahvilat ja lopulta kodit. Pullan leipominen itse herättää jo ihmetystä, ja monelle uunituore vehnänen tarkoittaakin enää vastapaistettuja Fazerin teksaspullia. Laskiaisen aikaan pullakulttuurin rapistuminen on erityisen surullista. Monta päivää säilyvät, pakatut marketin laskiaispullat eivät maistu juuri miltään, ja moni kahvilakin sortuu laskiaispullissa tehotuotantoon; koko päivän pullia ei voi täyttää aamulla, sillä ne kuivuvat nopeasti kylmävitriinissä.

Suomalaiset ovat itse aktiivisesti turmelleet ruokakulttuuriaan, sillä kotimaan perinteiset leivät ja leivonnaiset voittavat mitkä tahansa Etelä-Euroopan ihmeet. Mutta kun suomalaiselle leipä on nykyään muhkusämpylöitä tai ruispuikuloita muovipussissa ja pulla pakastealtaan taikinakikkareita, ei ole ihme, että kaikenlaiset panettonet valtaavat kahvipöydät. Leipominen ei ole vaikeaa, eikä mikään voita vastaleivottua pullaa, jossa on kunnon sitko.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella pullan alennustila ei ole ehtinyt yhtä pitkälle ABC-ketjun leviämisestä huolimatta. Onneksi Helsingistäkin vielä löytyy paikkoja, joissa laskiaispulla on sitä mitä pitääkin. Kahvila-konditoria Briossissa leivotaan paikan päällä, ja tuoreita herkkuja on tarjolla koko päivän. Hyvän pullan tärkein salaisuus on sitko, ja se on Briossin leipurilla hallussa. Pulla on siis kuohkean pehmeää, ja myös täytteet laskiaispullassa olivat kohdallaan. Briossissa parasta ovat juuri leivät ja leivonnaiset. Myös paikan aamiainen on hyvä ja riittoisa.

tiistai 7. helmikuuta 2012

Hoshito

Mäkelänkadulle syksyllä 2011 avattu Hoshito tuo hyvän lisän Helsingin japanilaisten ravintoloiden tarjontaan. Hoshito ei ole sushiravintola, vaan se tarjoaa viiden ruokalajin vaihtuvan illallismenun, josta voi toki valita lyhyemmänkin version. Mitään syytä siihen ei kuitenkaan ole, sillä viisi ruokalajia maksaa vain 36 euroa.

Misokeitto kampasimpukoiden kera oli mainio aloitus kylmänä talvipäivänä. Sen jälkeen tarjoiltu sashimi loisti tuoreudellaan, ja menun salaatti yllätti hienolla yhdistelmällä rapuja ja ranskalaista juustoa. Pääruokavaihtoehtoja oli muutama, ja molemmat valitut höyrytetyt kalat olivat jälleen erinomaisen tuoreita ja kypsyydeltään täydellisiä.

Pienessä ravintolassa paikalla oli vain yksi tarjoilija ja kokki, jotka molemmat huomioivat asiakkaat hyvin. Koko ravintola on ison huoneen kokoinen, joten ruoat myös valmistetaan samassa tilassa. Hoshito on auki vain illallisaikaan, ja pöytävaraus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Ravintolalla ei ainakaan toistaiseksi ole A-oikeuksia, mutta olut ja tee ovatkin parhaat ruokajuomat japanilaiselle illalliselle.