maanantai 1. maaliskuuta 2010

Soppakeittiö

Kiireisimpään lounasaikaan Hakaniemen hallin Soppakeittiön edessä on usein jonoa. Asiakaskunta on kirjava, sillä 7–9 euron runsas keittolounas houkuttelee normaalien työpäivän lounastajien lisäksi myös turisteja. Paikan suosikki, bouillabaisse, löytyy valikoimasta lähes päivittäin, ja sen lisäksi on tarjolla kaksi vaihtuvaa keittoa.

Paikan suosio ei suinkaan ole sattumaa, sillä keitot ovat hyviä ja Hakaniemen hallin tunnelma lyömätön. Ravintolan omaperäisyyttä lisää myös tilan puute. Suomalainen syö harvoin kylki kyljessä tuntemattoman ihmisen kanssa ja vielä nauttii siitä. Juuri se on Soppakeittiön ydin: samanlaista tiivistä ja mukavaa tunnelmaa ei löydä muualta.

1 kommentti:

  1. Harmi vain osa paikan persoonallisesta ilmapiiristä lähti pois entisen omistajan Marc Aulénin mukana, eikä Boullabaisse maistu samalta kuin ennen. Lauantaivisiitin perusteella soppapaikassa tarjottava leipä on myös kokenut inflaation entiseen verrattuna. Toki tarjottavat ovat yhä maukkaita, mutta jos ennen arvosanaksi olisin antanut 10+, nyt se on korkeintaan 9.

    VastaaPoista