Perho

Opetusravintola Perhossa voi sattua kaikenlaista. Erityisesti palveluun kannattaa suhtautua huumorilla, sillä tarjoilijaharjoittelijoilla on usein vielä perusasioissakin opettelemista. Ei silti kannata arkailla palauttaa annosta keittiöön, jos se ei tyydytä.

Tällä käynnillä kaikki sujui kuitenkin jouhevasti. Meille osui ystävällinen ja osaavakin tarjoilija. Palvelu oli sujuvaa, eikä keittiössä tällä kertaa käräytetty blinejä, joten annokset tulivat pöytään nopeasti. Blinit olivat suorastaan erinomaisen rapeita ja riittävän rasvaisia. Siianmäti lisäkkeenä oli erittäin raikasta, ja suositeltu vehnäolut toimi mukavasti annoksen kanssa.

Blinikauden ensimmäinen visiitti oli siis erinomaisen onnistunut. Ravintola oli perjantai-iltana pullollaan muitakin herkuttelijoita. 15 euron hintainen blini on varsin edullinen, joten saatan hyvinkin pistäytyä nauttimassa toisenkin ennen blinikauden päättymistä.

Demo

Demon nerokkuus piilee kekseliäissä mutta pelkistetyissä annoksissa. Vaniljalla ja chilillä maustettu rapukeitto oli erinomainen aloitus. Chilin sopiva puraisu toi särmää pehmeään keittoon. Poron sisäpaisti oli mureaa, ja mustatorvisienet sekä tähtianikseen vivahtava kastike täydensivät hienosti maukasta lihaa. Juustojen jälkeen aterian kruunasi suklaafondant, vaniljajäätelö ja vadelmamousse. Tuolla yhdistelmällä ei yksinkertaisesti voi mennä vikaan.

Viinit täydensivät erinomaisesti ruokia, ja palvelu oli mutkattoman hyvää, kuten Demossa aina. Erikoisruokavaliot huomioitiin sujuvasti.

Yume

Yumen lounassushi oli kohtuullista, mutta täydellinen raikkaus puuttui. Lounasannos oli rullapainotteinen, ja vähintäänkin riisi oli tainnut käydä jääkaapissa. Annoksen nigireissä oli turhaan painotettu tonnikalaa, se kun tuoreudessa harvoin voittaa lohen. Palvelu oli sujuvaa ja nopeaa, kuten lounaalla kuuluukin.

Norisushi kauppahallissa vie kuitenkin edelleen Helsingin parhaan lounassushin tittelin.

Texas

No, ei kai tästä voi syyttää kuin itseään. Kyllä ravintoloita vähänkin tuntevan pitäisi tietää, minkä riskin ottaa, kun astuu Texasin kaltaiseen paikkaan. Burgerit olivat sitä mitä odotinkin, mutta palvelu oli ala-arvoista. Tarjoilija piikitteli asiakkaitaan ja sen jälkeen laskutti ylimääräisistä juomista. Tai yritti laskuttaa ja jäi vielä riitelemään asiakkaiden kanssa asiasta. Ei ole ihme, että ravintola oli perjantai-iltana puolityhjä.

Yume

Olen pitkään ihmetellyt, miksi ravintolat eivät taistele tipattoman tammikuun tuomaa hiljaista kautta vastaan. Palace-ravintolat ilahduttivat tänä vuonna tammi–helmikuun after work -tarjouksella: 40 %:n alennus ruuasta klo 15.30–18 alkavalle pöytävaraukselle.

Yume oli tiistai-iltana puolillaan. Seurueemme keskittyi sushiin. Yumen listan makit ovat mukavan kekseliäitä ja siksi sushilistan parasta antia. Nigireissä ja sashimissä olisi ollut parantamisen varaa. Tonnikalan tuoreus oli Helsingin sushipaikkojen perustasoa. Yumen hinnoilla odottaisi enemmän.

Sushi oli hyvää, mutta ei missään tapauksessa täyden hintansa arvoista. Muhevan alennuksen saattelemana lähdimme ravintolasta kuitenkin hymyssä suin.

Luomo

Luomoa on hehkutettu paljon, joten odotukset olivat korkealla. Moitittavaa saakin hakea. Alkuun jouduimme hieman odottamaan palvelua, mutta seitsemältä pöydän oli varannut tietysti moni muukin.

Heti aperitiivista alkaen Luomo yllätti positiivisesti. Kelvollisia ehdotuksia alkoholittomiksi aperitiiveiksi ravintoloilla on harvoin, mutta Luomossa appelsiinimehu oli tuorepuristettua.

Kyytönjuusto pinjansiemenillä oli erinomainen aloitus, joskin juustoa olisi saanut olla enemmän suhteessa lisäkkeisiin. Toiseksi alkuruuaksi tarjoiltu Merenpohjaksi nimetty annos sen sijaan oli täysosuma. Annoksen asettelu todella toi mieleen merenpohjan ja liemeksi kaadettu merivesi täydensi vaikutelman. Maut olivat aivan yhtä kohdallaan kuin ulkonäkökin. Täydellisesti paistetut kampasimpukat, pehmeä mustekala sekä oivaltavat lisäkkeet olivat kaikkea sitä, mitä Luomolta odottikin. Yllätyksellisyys ja laatu säilyivät koko aterian ajan. Kekseliäät leivät sekä huolella valitut viinit täydensivät hienosti annoksia.

Menujen hinnat ovat Luomon vajaan vuoden pituisen historian aikana nousseet jo reilusti, mutta ravintola oli tammikuisena iltana edelleen täysi. Vaikka kahden hengen seitsemän ruokalajin illallinen jaetulla viinipaketilla syö kukkaroon aimo loven, on hinta-laatusuhde yhä kohdallaan. Laskulle ilmestyvät yllättävät summat vedestä ja kahvin kanssa tarjoilluista petits foursista ovat nykyään Helsingin finedining-paikoissa valitettavan yleisiä. Luomo ei onneksi sortunut siihen.

Erikoisilla raaka-aineyhdistelmillä kikkailu on vaativa laji, jonka Luomon keittiö todella hallitsee. Michelin-tähti lienee jo tulossa.

Tapiontori

Lounas Tapiontorissa oli jälleen varmaa laatua. Maa-artisokkakeitto oli sopivan kermaista ja pehmeää. Härännoisetit olivat erinomainen pääruoka, mutta siika maistui kasvatetulta eikä yltänyt erinomaisuuteen.

Tapiontorin mutkaton tunnelma ja hyvä ruoka miellyttivät, tosin linjaan sopimaton vesihifistely harmitti. Onneksi vedellä kikkailu on jo laskeva trendi ja paluu vesijohtovesi- ja perusvichy-linjalle on käynnissä.

Saffron

Tasokkaampi intialainen kuulostaa hyvältä, mutta maistuu ihan siltä tavalliselta intialaiselta. Saffronin ruoka oli hyvää, mutta naan-leipä taikinaista. Tarjoilu ei ollut asiantuntevaa, mutta ystävällistä kuitenkin. Tasokkaampaa itämaista ruokaa kaipaavalle suosittelen Farangia.