keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Siltanen

Viehättäviä kahviloita Helsingistä alkaa löytyä jo mukavasti, mutta minne mennä töiden jälkeen yhdelle? Juoman lisäksi työpäivän päätteeksi kaipaisi pientä purtavaa ja ennen kaikkea kiireetöntä tunnelmaa. Kallion vastaus tähän pulmaan on kesäkuussa 2009 Hämeentien varteen avattu Siltanen.

Alkuillan jälki-istuntoon Siltanen on varannut juomatarjouksia. Ruokalista on suppea mutta riittävä. Listan leivät ovat runsaita ja hintansa, noin yhdeksän euron, arvoisia. Palvelu on usein välinpitämätöntä tai jopa töykeää, mutta paikan retrohenkinen sisustus ja letkeä rytmi houkuttelevat jäämään myös toiselle.

Vaikka Siltasen palvelussa olisi parannettavaa, konsepti toimii. Helsinkiin mahtuisi lisää näitä vanhoista kaavoista irtautuvia baareja, joiden listoilta löytyy myös raikkaita annoksia oluen kylkeen.

2 kommenttia:

  1. Mahtava blogi, tällaista olen kaivannut!
    Hienoa!

    i

    VastaaPoista
  2. Siltasen terassille voi ilmeisesti viedä omat makkarat mukaan. Pitänee käydä testaamassa.

    VastaaPoista