Siltanen

Viehättäviä kahviloita Helsingistä alkaa löytyä jo mukavasti, mutta minne mennä töiden jälkeen yhdelle? Juoman lisäksi työpäivän päätteeksi kaipaisi pientä purtavaa ja ennen kaikkea kiireetöntä tunnelmaa. Kallion vastaus tähän pulmaan on kesäkuussa 2009 Hämeentien varteen avattu Siltanen.

Alkuillan jälki-istuntoon Siltanen on varannut juomatarjouksia. Ruokalista on suppea mutta riittävä. Listan leivät ovat runsaita ja hintansa, noin yhdeksän euron, arvoisia. Palvelu on usein välinpitämätöntä tai jopa töykeää, mutta paikan retrohenkinen sisustus ja letkeä rytmi houkuttelevat jäämään myös toiselle.

Vaikka Siltasen palvelussa olisi parannettavaa, konsepti toimii. Helsinkiin mahtuisi lisää näitä vanhoista kaavoista irtautuvia baareja, joiden listoilta löytyy myös raikkaita annoksia oluen kylkeen.

La Torrefazione

Viime syksynä Aleksanterinkadulla avattu La Torrefazione lienee tämän hetken kiinnostavin kahvila Helsingissä. Jo sijainti ja konsepti takaisivat sille riittävän asiakaskunnan, mutta kiinnostavaksi paikan tekee intohimo kahviin. Kahvilan yhteydessä toimii paahtimo, ja torrelaisten päämääränä onkin täydellisen espresson metsästys, ei mukiinmenevän kahvin aikaansaaminen.

Kahvila tuntuu olevan jatkuvasti täynnä, mutta ainakin lounasajan ulkopuolella paikat ovat aina löytyneet tiskillä jonottamisen aikana. Jokainen La Torressa juomani kahvi on ollut erinomainen. Keskittyminen kahviin näkyy valitettavasti inspiraation puutteena leivonnaisvalikoimassa. Aamiainen ja lounas odottavat vielä testaamista.

Kabuki

Kabukin ristiriitaisuus hämmentää: Kanta-asiakkaat saavat erinomaista palvelua, muut usein huonoa. Ruoka on laadukasta, miljöö taas epämiellyttävä.

Jäykälle suomalaiselle matalassa pöydässä istuminen on hankalaa, mutta hyvä ruoka ja edulliset hinnat pitävät huolen siitä, että senkään pöydän saa harvoin varaamatta.

Šašlik

Helsingin ravintolamaailmassa on jo pitkään käytetty samaa sisustuskonseptia: kaupunki on täynnä pelkistetyn skandinaavisesti sisustettuja paikkoja. Viime vuosina skandinaavisuus on tarkoittanut tummaa puuta ja valkoista. Venäläiset ravintolat edustavat täysin toista tyyliä. On hämmentävää huomata pitävänsä tummia suurikuvioisia tapetteja, raskaita verhoja ja kokolattiamattoa raikkaana vaihtoehtona.

Šašlik on Helsingin venäläisten ravintoloiden klassinen edustaja. Sesongin mukaan söimme blinejä, jotka eivät kuitenkaan olleet ihanteellisen rapeita. Koska seurueemme oli suuri, rapeuden puuttuminen oli tosin odotettavissakin. Trilogian mädit olivat tuoreita ja sopivasti suolattuja. Palvelu oli erinomaista.

Venäläisten ravintoloiden huono puoli on yleensä hinta. Yksi blini kolmella mädillä maksoi noin 30 euroa.

Blue Peter

Lauttasaaren Blue Peterin liikelounas oli kelvollinen, mutta 31 euron hinnalla olisin odottanut vähemmän lounasmaista kokonaisuutta. Kalapöydän rinnalla alkuruokavaihtoehtona oli maa-artisokkakeitto, joka oli hyvää, mutta odotukset maa-artisokan aromikkuudesta ja keiton täyteläisestä kermaisuudesta eivät aivan toteutuneet. Sorsanrinta kastikkeineen oli maukas pääruoka, mutta rasvainen juusto-perunakroketti ja väsähtäneet vihannekset jättivät mielikuvan huoltoaseman leikkeestä. Jälkiruoan suklaavaahdossa oli tuplaripaus chiliä, vaikka ripauskin olisi riittänyt. Palvelussa ei ollut moittimista, ja viinisuositukset olivat asiantuntevat.

Blue Peter on ennen kaikkea kesäravintola, ja kesäisessä merimaisemassa tämäkin ruoka olisi taatusti maistunut paremmalta kuin mitä se olikaan.