Gösta

Ravintolaa Mäntästä etsivällä on helposti mielikuva parhaat vuotensa nähneen hotellin Fransmannista, joten positiivista yllätystä ei ole vaikea saada aikaan. Serlachius-museon ravintola Gösta ei tarvitse kuitenkaan yhtään apua alhaisista odotuksista, sillä ruoka, miljöö ja palvelu ovat kaikki erinomaisia.

Ruokalista sopii museon ravintolaan hyvin, sillä sieltä voi valita pelkän runsaan salaatin tai täyden kolmen ruokalajin menun. Lohen kanssa tarjoiltu hummerikastike on huikea, samoin kesäkeiton kyljessä ollut savulahnamousse. Lapsille ruokalistan kaikki annokset ovat saatavissa puoleen hintaan, ja alle 4-vuotiaiden ruoasta ei veloiteta mitään.

Vastavalmistuneessa museon laajennusosassa sijaitsevasta ravintolasta on upeat näkymät kartanon puistoon, ja myös terassilla voi syödä. Taidemuseo ja sen pihapiiri sekä mainio ravintola ovat ehdottomasti käymisen arvoisia.

Fazer Tapiola

Ensiluokkaisista raaka-aineista tehty sämpylä on harvinaista herkkua. Crustumista ne katosivat, kun Sis. Deli osti sen, ja Espoossa moisia ei ehkä ole koskaan nähtykään – ainakaan ennen kuin Fazerin uusi myymälä avasi ovensa Tapiolassa.

Tapiola kuoriutuu hitaasti remonttiaidoista, ja vanha taksiasema on kunnostettu kauniisti Fazerin leipämyymäläksi. Leivät ovatkin erinomaisia, eikä vastaavia marketista saa. Lisäksi paikan päällä voi nauttia hyvää kahvia sekä erinomaista kahvileipää ja loistavia täytettyjä sämpylöitä. Myymälän vieressä olisi myös mainio paikka terassille, mikäli lupa heltiää.

Valitettavasti Fazerin kuusi asiakaspaikkaa ovat usein täynnä. Vaikka tilaan mahtuisi useampikin pöytä, byrokratia rajoittaa paikkojen määrän kuuteen. Ilman asiakas-WC:tä enempää paikkoja ei saa olla. Toivottavasti Espoossa päästään irti byrokratian kuristusotteesta, jotta hyvien palvelujen perässä ei aina tarvitsisi lähteä Helsinkiin.

Ask

Ravintola Ask on saanut viime aikoina arvostettuja palkintoja. Ensin Suomen gastronomien seura valitsi sen vuoden 2014 ravintolaksi, ja sen jälkeen napsahti Michelin-tähti.

Kuuma luomu- ja lähiruokatrendi on yhä tervetullut, ovathan suomalaiset perinteiset raaka-aineet nousseet uuteen arvostukseen. Ask vie kuitenkin teeman askeleen liian pitkälle, sillä välillä nauriit ja kuusenkerkät tuntuvat olevan annosten pääasia, maun ja kokonaisuuden kustannuksella.

Ask on erinomainen ravintola, joka erottuu kaltaistensa joukosta. Palvelu on hyvää ja hinta kohtuullinen. Viinivalinnat olivat monien ruokien kohdalla suorastaan loistavia. Erittäin korkeaksi kivunneita odotuksia ravintola ei kuitenkaan lunastanut, sillä yksikään ruokalaji ei ollut täyden kympin suoritus.

Emo

Ravintola Emo ilmoittaa, ettei se ole bistro vaan food bar. Tunnelma on kuitenkin kaukana Emon lupaamasta vanhan ajan baaritunnelmasta, ja miljöö on Helsingin ravintoloista niin tuttu skandinaavisen pelkistetty. Emon erinomainen ruoka kuitenkin häivyttää pettymyksen miljöön osalta.

Emon ruokalista on sopivan tiivis, ja kahden hengen seuruekin saa maistella lähes koko listan läpi valitsemalla 4-5 ruokalajin menun. Annokset ovat erinomaisia, kauniita ja maukkaita, mutta hieman pieniä. Erityisen onnistuneita olivat pääruokien liemet, joissa maut olivat upean tiiviitä ja silti herkkiä. Syykin paljastui illan mittaan, kun keittiöstä salin puolelle poikkesi aiemmin Mechessä keittänyt Miki Kurkela.

Palvelu Emossa on ystävällisen rentoa, jopa tuttavallista. Sekin tuntuu olevan trendi, jonka lanseerasi onnistuneesti ravintola Kolo pari vuotta sitten. Nyt enää kaivattaisiin niitä todellisia gastropubeja ja food bareja, joissa kokonaisuus olisi rennon välitön.

Tres Bones

Baarin ja ruokaravintolan yhdistäminen ei ole aivan yksinkertaista, mutta Lost and Foundin paikalle Annankadulle syyskuussa avatussa Tres Bonesissa siinä on onnistuttu. Baarin puolelta ruokasaliin siirryttäessä tunnelma muuttuu sopivasti rauhallisemmaksi ja äänitaso laskee, vaikka tiloja erottaa vain kapea eteinen.

Myös Tres Bonesin ruoka on hyvää. Ravintola ei halua vihkiytyä mihinkään tiettyyn linjaan, ja linjattomuus toimii, kun lista on sopivan tiivis ja selkeä. Erityisen hyvä hinta-laatusuhde oli baarilistalta löytyvissä lankuissa. Sekä liha- että kalalankku olivat runsaita, kekseliäitä ja maukkaita alkuruokina.

Tres Bones kompastuu siihen, mihin suurin osa muistakin Helsingin hyvistä ravintoloista: palveluun. Vasta avatussa ravintolassa pieni viive ja hapuilu on toki ymmärrettävää, mutta henkilökunta ei selvästi ollut kovin perillä ruuista tai viineistä. Huipennukseksi asiakas komennettiin ulos pankkiautomaatille, kun ravintolan maksupääte ei toiminut.