perjantai 11. helmikuuta 2011

Lupolo

Ravintola Elviiran sulkeminen oli suuri menetys, olihan se ehdottomasti yksi Helsingin parhaista, joskin myös aliarvostetuimmista, ravintoloista. Ravintolaharrastajan tappio osoittautui kuitenkin luultua pienemmäksi, sillä samalla paikalla avasi ovensa saman tekijäkaartin gastropub Lupolo.

Lupolo on jopa Elviiraakin parempi ravintola siksi, että samasta kekseliäästä ja huolellisesti valmistetusta ruoasta voi nyt nauttia entistä edullisemmin. Annokset ovat pelkistetympiä, mutta yhtä herkullisia. Alkuruokavalikoima koostuu muutaman euron kipoista ja kupeista, toisin sanoen laadukkaista tapaksista. Pääruoat saa kaikki alle 20 eurolla, eikä tämän tasoisia jälkiruokia saa mistään näin edullisesti.

Lupolo edustaa maailmalla jo pitkään suosiota kasvattanutta rennon, laadukkaan ja perinteistä ravintolaruokaa edullisemman ruoan suuntausta, jota meillä Suomessa todella kaivataan. Lupoloon voi mennä vain oluelle tai syödä pitkän kaavan mukaan leppoisassa tunnelmassa. Nyt tarvitaan enää aktiviisuutta asiakaskunnalta, sillä tällaisten ravintoloiden menestyminen perustuu asiakasmäärien kasvuun. Sijainti Punavuorenkadulla on hieman syrjäinen, mutta toisaalta Lupolo on vain parin korttelin päässä Uudenmaankadulta, jossa ainakin Rafla ja Bar Tapasta tarjoavat yhtä lailla rentoa tunnelmaa. Ne häviävät kuitenkin selvästi laadussa Lupololle.

6 kommenttia:

  1. Tämä uusi versio on ihan helmi!! Testasimme ystäväporukassa lähes kaikki tapas kipot tarjoilijan olut ja viinisuositusten kanssa ja oli todella herkullista! Suosittelen paikkaa lämpimästi kaikille. Hinta-laatusuhde on loistava.

    Ja mitä sijaintiin tulee, se on valitettavasti hieman sivussa, mutta euroopassa ihmiset kulkevat hyvän ruuan perässä pidemmällekin, miksei siis Helsingissäkin..

    VastaaPoista
  2. Pitkään Helsinkiläiset ovat tuntuneet tyytyvän ruokaan, jonka ainoa tarkoitus on täyttää vatsa. Toivottavasti parantuvan tarjonnan myötä yhä useampi jaksaa kävellä pari ylimääräistä korttelia jotta saa jotain oikeasti hyvää ja vielä viihtyisässä ympäristössä.

    Pieniä yrittäjiä vaan lisää! Sen kyllä huomaa kun tekijät ihan todella arvostavat asiakkaitaan, eivätkä palvele Suomessa kovin tutulla "Mä oon vaan töissä täällä" -asenteella.

    VastaaPoista
  3. Eilen testattuna piristävä uutuus omalle ravintolakartalle, ruoka hyvää ja yksinkertaista ja kohtuuhintaista. Ainoa joskin hyvin pitkä miinus tulee mahataudista jonka onnistuin ko. paikasta mukaan keräämään.

    VastaaPoista
  4. Huh, kuulostaa pahalta. Toivottavasti ei ole yleisempi ilmiö.

    Hienoa että muutkin on tykänny Lupolosta, ehdin itse ravintolan ensimmäisen viikon aikana pistäytyä kahdesti, joten aika luottavaisin mielin kyllä paikkaa kehuin.

    VastaaPoista
  5. Eilen käytiin porukalla ja hyvä, että mahduttiin sisään. Ruoka ja ilmapiiri oli loistavaa. Hinta- laatusuhde todella kohdallaan.
    Mahakin on ihan kunnossa vaikka vähän liikaa tuli herkuteltua.

    VastaaPoista
  6. Hyvän ravintolan maine kiirii nopeasti ja hyvä niin. Itselläni on vielä testaamatta Lupolon brunssi, jota on myös runsaasti hehkutettu.

    VastaaPoista